Kerhojen sisällöt
HARRASTAMISEN SUOMEN MALLIN KERHOT
(aikuisten vetämiä kerhoja)
ELÄINKERHO: Eläimiin tutustumista monin tavoin leikin, askartelun ja erilaisten tehtävien muodossa.
KÄDENTAIDOT: Erilaisten kädentaitojen ja kuvataiteen harjoittelemista, jossa luovuus saa näkyä!
LIIKUNNALLISET LAJIKOKEILUT: Erilaisiin liikuntaharrastuksiin tutustumista, jossa kokeillaan eri lajeja laidasta laitaan.
VÄLIPALAKERHO: Helppojen, terveellisten ja nopeiden välipalojen valmistamisen opettelemista.
KOKKAILUKERHO:Kokkailun ja ruoanlaittotaitojen opettelua nuorille
ERÄKERHO: Metsästykseen ja luonnossa liikkumiseen liittyviä asioita. Mahdollisuus metsästäjätutkinnon suorittamiseen.
PARKOUR: Parkour-Akatemian etäkerhon ohjein temppuilua ja monipuolista harjoittelua. (TILOJA KERHOLLE EI TÄLLÄ HETKELLÄ OLE) toimintaa sovelletaan liikunnallisissa lajikokeiluissa
NUORTEN KLUBI: Rentoa yhdessäoloa ja keskustelua nuoria askarruttavista asioista pientä välipalaa nauttien. (mahdollisuus myös yksilökeskusteluun). Sisältöä mietitään nuorten toiveita kuunnellen. Pieniä retkiä lähiympäristöön.
MOPOPAJA/yhdistetty erästelykerho yläkoululaisille: Käydään läpi mopon perushuoltoa. Kerhoon on yhdistetty myös muuta toimintaa nuorten toiveita kuunnellen.
KUNTOSALI: Maltillista ja monipuolista lihaskuntoharjoittellua nuoren kasvu/kehitystaso huomioiden. Liiketekniikoiden opettelua.
ERITYISLASTEN KERHO:Kerhossa huomioidaan lapsen erityistarpeita yksilöllisesti. Kerhossa askarrellaan, leikitään, luetaan, pelataan erilaisia pelejä sekä ulkoillaan sään salliessa.
NUORTEN PELIKLUBI:Mahdollisuus tutustua ja opetella golfia simulaattorilla. Paikalla myös Darts ja PS4. Tervetuloa opastetulle tunnille pitämään hauskaa pelailun merkeissä.
Kaikissa kerhoissa otamme lasten ja nuorten omat toiveet huomioon kerhojen teemoja ja sisältöjä suunniteltaessa ja toteuttaessa :)
4H-KERHOT
Kerhojen sisällöissä otetaan kerholaisten toiveet huomioon
SAFTASANKARIT KOKKIKERHO:
Kokkikerho on mukavaa yhdessä tekemistä ja kokkaamista alusta pitäen itse. Kerhossa on teemana lähiruoka ja ruoan alkuperään tutustuminen. Kokkikerhon kruunaa itse tehdyt maistuvat makeat tai suolaiset maistiaiset. Mukana aikuinen ohjaaja.
LIIKUNTAKERHOT:
Liikuntakerhossa pelataan ja leikitään monipuolisesti liikunnallisia leikkejä ja pelejä. Kerholaiset voivat esittää toiveita siitä mitä tekevät.
METSÄSALAPOLIISIT:
Kerhossa tutkitaan ja havannoidaan metsäluontoa sekä opetellaan monipuolisia metsäsalapoliisin työssä tarvittavia taitoja ja tietoja. Metsäsalapoliisit -teemakerhon tavoitteena on lisätä lasten luonto- ja ympäristötietoisuutta.Tutustumme luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin ja opimme metsäluonnon ominaispiirteitä tutkien ja leikkimielisesti kilpaillen.
KÄDENTAITAJAT:
Kerhossa tehdään käsillä kaikenlaista kivaa askarrellen. Kädentaitajat-kerhoissa painottuu kestävän elämäntavan mukainen ajattelu.Kerhossa tuunataan vanhoja esineitä uusiksi ja tehdään askarteluja luonnonmateriaaleja hyödyntäen.
Jalkapallo/sählykerhot: Lajinomaista harjoittelua.
Monitoimikerho: Leikkejä sisällä ja ulkona. Pelejä, askartelua ja piirtämistä.
Nuorten olohuone: Rentoa illanviettoa kavereiden kanssa. Tekemistä suunnitellaan ryhmän kiinnostuksen mukaan.